Siirry pääsisältöön

Tekstit

4.12.2021 on merkittävä päivä minulle

4.12.2021 on merkittävä päivä minulle. Usein asia saattaa olla "suuri askel ihmiselle, mutta pieni askel ihmiskunnalle". Näin on, tässä tapauksessa minullekin.  Toivottavasti saan kannustusta mahdollisimman monelta - läheiseltä, ystävältä, kaverilta, tutulta, kollegalta ja muulta asian tärkeäksi kokevalta. Konkreettinen yhteistyö ja muu tukikin on paikallaan. "Yritän parhaani, aika näyttään mihin se riittää". Palataan asiaan 4.12.2021. Kuva: Pixabay.
Uusimmat tekstit

Julkisuuteen ja kohti uusia haasteita

Uutena mukaan vaalityöhön Otin elämässäni aivan uuden haasteen. Lähdin Varsinais-Suomen hyvinvointialueen 23.1.2022 valittavan valtuuston ehdokkaaksi Varsinais-Suomen Keskustan listoilla. Vaikka olenkin ollut paljon esillä opettajan työssäni, näin julkisena kasvona ja mielipiteeni esiin tuojana en ole ennen esiintynyt. Myös oman vakaumuksen ja arvojen alleviivaaminen julkisuudessa on minulle myös uutta. Kaikki lähiaikoina eteeni tuleva on yllätyksellistä ja jännittävääkin. On aika vaikea arvioidakin mitä kaikkea tämä reilut 2 kuukautta eteeni tuo. Mutta niin kuin sanotaan, kannattaa olla omana itsenään. Omia vahvuuksia voi käyttää, mutta pitää oppia myös koko ajan uutta ja tutustua uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Äänimääristä huolimatta, mahdollisuus oppia ja verkostoitua ihmisten kanssa kantaa varmasti elämässäni eteenpäin jatkossakin. Hyvinvointialueelle valitaan valtuusto 23.1.2022 Varsinais-suomalaiset, kaikkien kuntien äänioikeutetut voivat äänestää ketä tahansa varsinais-suoma

”9 hyvää ja 10 kaunista”. Puhutaanpa nyt kuitenkin myös sosiaalihuollosta.

Olen Juha Knuuttila, puoliso, isä ja isoisä. Olen turkulainen sosionomi (AMK) kouluttaja ja laillistettu sosiaalityöntekijä.  Talvella 2021-2022 Suomessa järjestetään ensimmäiset hyvinvointialueiden vaalit. Hyvinvointialueen valtuustoehdokas lupaa kovin herkästi alueen ratkaisevan melkein kaikki kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät ongelmat. Itse haluan mennä kanssasi pintaa syvemmälle. Haluan keskustella sekä kuntalaisten ja ammattilaisten kanssasi erityisesti sosiaalihuollosta ja sosiaalipalveluista Varsinais-Suomessa? Siksi olen myös ehdokkaan 23.1.2022 valittavaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoon. Sosiaalialan ammattilaisena haluan alleviivata erityisesti kolme asiaa Aluevaaliteemani 2022 olen typistänyt seuraaviin arvoituksellisiin iskulauseisiin. Kerron ja avaan niitä lisää marras-tammikuun aikana. 10/70 Jokaisella pitää olla aina jotain ikiomaa Tylsä, maailmaparantaja vai ahne? Yhteistyöterveisin Juha Knuuttila Lehtori Turku